Palmusunnuntai, kunnian kuninkaan alennustie, Jussi Mäkelä

Kirkkoherra Jussi Mäkelän saarna Vuosaaren kirkossa palmusunnuntaina 25.3.2018

Kunnian kuninkaan alennustie

Evankeliumi Matt. 21:12–17 (18–22)

Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: "On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te teette siitä rosvojen luolan." Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: "Hoosianna, Daavidin Poika!", he suuttuivat ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nuo huutavat?" "Kuulen", vastasi Jeesus. "Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?" Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä. Kun Jeesus varhain aamulla oli palaamassa kaupunkiin, hänen tuli nälkä. Hän näki tien vierellä viikunapuun ja meni tutkimaan sitä, mutta ei löytänyt siitä muuta kuin lehtiä. Silloin hän sanoi puulle: "Ikinä et enää tee hedelmää." Siinä samassa viikunapuu kuivettui. Kun opetuslapset sen näkivät, he hämmästyivät ja sanoivat: "Kuinka tuo puu noin äkkiä kuivettui?" Jeesus vastasi: "Totisesti: jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, te ette ainoastaan tekisi tätä viikunapuulle, vaan te voisitte sanoa tälle vuorellekin: 'Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen', ja niin tapahtuisi. Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte."

Jeesus puhdistaa temppelin

Moni on hämillään tämän päivän evankeliumitekstistä, koska Jeesus on siinä vihainen. Jeesus oli juuri ratsastanut nöyrästi aasilla Jerusalemiin, mutta nyt hän suuttui ja ajoi myyjät ja ostajat ulos temppelistä. Ihmisille Jeesuksen kiivaus oli yllätys, mutta Jumalalle ei. Tämäkin oli ennalta profetoitu: ”Kiivaus sinun temppelisi puolesta on kuluttanut minut, ja minuun sattuu niiden pilkka, jotka pilkkaavat sinua.” (Ps. 69:10) Mikä sitten oli se jumalanpilkka, joka Jeesusta satutti?

Jerusalemin temppeli oli ainoa paikka, missä juutalaiset saivat syntinsä anteeksi tuomalla uhrieläimen papin uhrattavaksi heidän syntiensä puolesta. Usein kävi kuitenkin niin, ettei oma eläin kelvannutkaan, koska uhrin piti olla virheetön. Niin uhraamaan tulleet joutuivatkin ostamaan temppelistä eläimen kalliilla hinnalla. Mikä voisi olla parempi bisnes, kuin myydä tuotetta, jota ihmiset epätoivoisesti tarvitsevat? Jos olet kuolemassa janoon, maksat lasillisesta vettä mitä vain. Jos olet kuolemassa synteihisi, maksat pelastuksesta mitä vain. Epätoivoiset ihmiset maksoivat mitä vain uhrista, joka puhdisti heidät synneistään.

Lisäksi jokaisen yli 20 vuotiaan miehen tuli maksaa vuosittain temppelivero, mutta sitä ei saanut tehdä pakanavaluutalla vaan ne piti ensin vaihtaa temppelissä kelpaavaksi pyhäksi rahaksi. Ja siitä jouduttiin maksamaan rahanvaihtajille välityspalkkio. Temppelistä sai siis ostaa kaiken, mitä siellä tarvitsi. Ylipapit perustelivat varmasti käytäntöä hyvällä palvelulla. Mutta oli siinä toki toinenkin puoli. Jos rahanvaihtajat ja uhrieläinten myyjät olisivat olleet temppelin ulkopuolella, jonne he olisivat kuuluneet, niin papit eivät olisi saaneet osuuttaan heidän voitoistaan. Nyt he rikastuivat samalla kun temppelin esipihan pyhyys oli kadonnut ahneuden tieltä.

”Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte.” (Mal. 3:1) Israelilaiset olivat odottaneet Messiasta pitkään, ja nyt yllättäen Herra tuli omaan temppeliinsä – Hän, jota varten koko temppeli oli rakennettu! Hän ei pitänyt näkemästään, siksi Jeesus puhdisti pyhän paikan. Ajettuaan myyjät ja ostajat pois, Hän muistutti Jumalan Sanalla, mitä tarkoitusta varten temppeli oli olemassa: ”Minä täytän heidät riemulla, kun he rukoilevat siellä. Minä hyväksyn polttouhrit ja teurasuhrit, jotka he tuovat alttarilleni. Ja minun temppelistäni tulee huone, jossa kaikki kansat saavat rukoilla.”(Jes. 56:6–7) Mutta Jeesus jatkoi Jeremian kirjasta, millaiseksi temppeli oli muutettu: ”Rosvojen luolanako te pidätte tätä temppeliä, joka on minulle omistettu? Siltä se minustakin näyttää, sanoo Herra.” (Jer. 7:10–11) Käyttämällä tuota Jeremian ennustusta, Jeesus samalla kertoi, että tämäkin temppeli tullaan tuhoamaan, kuten kävi Salomonin rakennuttaman ensimmäisenkin temppelin.

Sokeat ja rammat – lapset ja imeväiset

Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan.” (Jes. 35:6) Heti puhdistettuaan temppelin Jeesus näytti mitä esipihalla oli soveliasta tehdä. Hän paransi temppelissä sokeita ja rampoja eli niitä joilla ei ollut lupa tulla temppeliin. Kuningas Daavidin ajoista lähtien sokeita ja rampoja ei oltu päästetty temppeliin. Voi vain kuvitella, miten hämmentyneitä ylipapit ja lainopettajat olivat. Juuri kun he olisivat tulleet syyttämään Jeesusta, että hän on päästänyt sokeat ja rammat temppeliin, niin nämä eivät enää olleetkaan sokeita ja rampoja! Jeesus paransi heidät, joten he saivat laillisesti olla temppelissä.

Sokeita olivatkin juuri ylipapit ja lainopettajat. Heidän silmiensä edessä seisoi Jumalan Poika, kuningasten Kuningas, mutta he eivät häntä tunnistaneet. Heissä toteutui tämä Jesajan sana: ”Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä ymmärtäkö.” (Jes. 6:9) Ja jos kerran sokeat eivät saaneet olla temppelissä, miksi sitten nuo sydämeltään sokeat ylipapit saivat siellä olla?

Mutta miksi ylipapit ja kirjanoppineet eivät puuttuneet siihen, että Jeesus puhdisti temppelin? Koska he tiesivät Jeesuksen olevan oikeassa! He eivät pystyneet kumoamaan noita Jesajan ja Jeremian profetioita, joista Jeesus heitä muistutti. Mutta he eivät voineet sietää sitä, että joku oppimaton tuli opettamaan heitä ja puuttumaan heidän bisneksiinsä. Sen sijaan he yrittivät vihjailla, että Jeesuskin toimi väärin, kun ei puuttunut lasten tekemisiin, näiden huutaessa Jeesukselle hoosianna! Sillä vain kuninkaalle huudettiin hoosianna eli pelasta, auta. Jeesus vastasi tällä kertaa psalmilla: ”Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.” (Ps. 8:2)

Jeesus osasi joka tilanteessa siteerata pyhiä kirjoituksia toisin kuin ylipapit ja lainopettajat, jotka olivat enemmän kiinnostuneita maailman menosta kuin Jumalan tahdosta. Nyt nuo Jeesusta ylistävät lapset olivat kilpenä Jeesuksen ja kostoa janoavien ylipappien ja lainopettajien välissä. Näennäisestä pyhyydestään huolimatta he olivat jumalattomia, joista Jeremia profetoi näin: ”Minä olen kuunnellut heitä tarkoin -- eivät he puhu niin kuin tulisi puhua. Kukaan ei kadu pahuuttaan… minun kansani ei halua tietää, mitä Herra on sille säätänyt. Kuinka te voitte väittää: "Me olemme viisaita, meillä on Herran laki." Totisesti, lainopettajien kynä on väärentänyt Herran lain!… He ovat hylänneet Herran sanan… He kaikki, pienimmästä suurimpaan, hankkivat väärää voittoa. Niin profeetat kuin papitkin pettävät kansaa… He sanovat: "Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole. Heille käy onnettomasti, koska he ovat tehneet kauhistuttavia tekoja mutta eivät suostu edes häpeämään… Minä korjaan pois heidät kaikki kuin rypäleet köynnöksestä, sanoo Herra. Silloin viiniköynnökseen ei jää enää rypäleitä eikä viikunapuuhun viikunoita, lehdetkin ovat lakastuneet.” (Jer. 8:6-13 lyhennettynä)

Jeesus kiroaa viikunapuun – sen opetus

Tästä päästäänkin viikunapuun kiroamiseen. ”Ikinä et enää tee hedelmää.” Miksi Jeesus kirosi sen? Viikunapuun tehtävä oli tuottaa hedelmää – viikunoita. Tuo puu oli suuri, mutta täysin arvoton, sillä se ei tehnyt hedelmää. Hedelmätön viikunapuu kuvaa jumalatonta temppelipapistoa ja sen tehottomia eläinuhreja. Aivan samalla tavalla kuin viikunapuu ei tuottanut hedelmää, eivät temppelipapitkaan tuottaneet hyvää hedelmää. Viikunapuun kiroaminen siis kuvaa sitä, että Jumala tekee temppelistä, sen sokeista papeista ja koko uhripalvelusta lopun. Ja se tapahtuikin 40 vuotta myöhemmin, kun temppeli tuhottiin.

Ylipäänsä kun Jeesus – täydellinen uhri – tuli temppeliin, ja ajoi uhrieläimet myyjineen sieltä ulos, tarkoitti se sitä, että toistuvien eläinuhrien aika temppelissä oli ohi! Nyt oli kertakaikkisen, kaikkien ihmisten synnit kantavan uhrin aika! Jeesus sanoi: "Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä." (Joh. 2:19) Moni kuvitteli Jeesuksen puhuvan Jerusalemin temppelistä, vaikka Hän tarkoitti temppelillä omaa ruumistaan, joka pian ristiinnaulittaisiin. Hän antoi hajottaa oman temppelinsä, jota ei tarvinnut puhdistaa. Jumalan Poika oli täydellisen puhdas ja synnitön – siis virheetön uhrikaritsa. Hän kuoli meidän puolestamme.

Mutta kuten tiedämme, Jeesus voitti kuoleman – Hän nousi kuolleista! Tuo voitonjuhla vietettiin jo ennen voiton saavuttamista palmusunnuntaina, sillä oli tapana, että ihmiset heiluttelivat palmunoksia osoittaakseen iloaan voitonjuhlassa. He juhlivat kuningasten Kuninkaan voittoa hoosianna-huudoin. Pelastajamme saapui Jerusalemiin voittosaatossa! Kiitos Jeesus, että sinä pelastit meidät, kiitos että sinä yhä edelleen autat meitä. Hoosianna! Kunnia ja ylistys olkoon sinulle aina ja ikuisesti. Aamen.

Marian ilmestyspäivä, Samuel Paananen

 

Pastori Samuel Paanasen saarna Vuosaaren kirkossa 18.3.2018

Marian ilmestyspäivä

Evankeliumi Luuk. 1:46-55

Maria sanoi: Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa. Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja. Hänen nimensä on pyhä, polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa niille, jotka häntä pelkäävät. Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja, hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois. Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista, hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut.


Herran palvelija-/tar

Pitkän paaston ajan keskellä vietämme suurta juhlaa – Marian ilmestyspäivää. Kirkko on puettu valkoiseen. Alttarilla palavat kaikki kuusi kynttilää. Jälleen kaikui Gloria, Kunnia ja kiitosvirsi. Mutta vielä ei pilkota pääsiäisen valo, vaan joulun! Yhdeksän kuukauden päästä juhlimme Vapahtajamme syntymää! Sisarkirkkomme viettävät Marian ilmestyspäivää vanhalla paikallaan 25.3. eli siitä on päivälleen yhdeksän kuukautta jouluun. Me luterilaiset taas olemme käytännöllisyyden nimissä siirtäneet juhlan sitä lähimpänä olevaan sunnuntaihin. Tosin tänä vuonna viikkoa aikaisempaan, sillä ensi viikolla onkin Palmusunnuntai. Eihän se nyt niin tarkkaa ole. Tiedämme, että harvoin lapsi syntyy laskettuna päivänään!

Vanhoilla sisarkirkoillamme on useampia Mariaan liittyviä juhlia ja niihin liittyviä opinkappaleita. Muiden muassa vietetään Marian tahrattoman sikiämisen, taivaaseen ottamisen, Jumalan synnyttäjän, Taivaan kuningattaren muistopäiviä. Aikanaan Roomassa käydessämme kiertelimme vaimoni kanssa toinen toistaan hienommissa kirkoissa. Melkein joka kirkossa oli Marian patsaita ja maalauksia. Hänen kunnioitustaan ei voinut olla aistimatta. Marialle pyhitettyjen alttareiden äärellä paloivat tuohukset ja ihmiset hartaasti anoivat hänen esirukouksiaan.

Luterilaisessa perinteessä Marialla ei ole niin korostettua asemaa. Uskontunnustuksessa lausumme lyhyesti Jeesuksen syntyneen neitsyt Mariasta. Moni yllättyisikin tiedosta, että kirkkomme tunnustuskirjoissa tunnustetaan Maria sekä Jumalan äidiksi että ikuiseksi neitsyeksi. Luther lausui eräässä saarnassaan, että: Marian kunnioittaminen on kirjoitettu ihmissydämen syvyyksiin. Toisaalla Luther totesi Marian olevan korkein nainen ja jaloin helmi kristinuskossa Kristuksen jälkeen… Hänessä ovat henkilöityneet jalous, viisaus ja pyhyys. Emme voi koskaan kunnioittaa häntä tarpeeksi. Kunnioitus ei kuitenkaan tarkoita, että Mariaa tulisi rukoilla. Lutherin mukaan Maria oli ennen kaikkea meille esimerkki. Hän oli esimerkki Jumalan armosta! Valitsemalla Marian Jeesuksen äidiksi Jumala osoitti, mikä Hänen valtakunnassaan on suurta: köyhä ja nöyrä saa kunnian, mutta rikas ja ylpeä lähtee Hänen luotaan tyhjänä pois.

Nämä sanat kuulostavat nykyihmisen korviin varsin yleviltä. Kuitenkin voidaan miettiä, millaisessa tilanteessa Maria oli ja miten rohkeasti ja avoimesti hän toimi. Nuorena, hyvä jos 15-kesäisenä hän sai suuren tehtävän. Enkeli Gabriel ilmoitti hänen tulevan raskaaksi Pyhästä Hengestä ja synnyttävän pojan, josta tulisi Daavidin suvun hallitsija ja häntä kutsuttaisiin Jumalan pojaksi. Maria vastaa enkelille: Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle, kuten sanoit. Samalla hän suostui yhteisössään häpeän ja pilkan alaiseksi. Hän ei ollut vielä avioitunut, vaan vasta kihloissa. Vaarana oli myös, että hänen kihlattunsa Joosef hylkäisi hänet. Äärimmäisessä tapauksessa hänet olisi voitu tuomita jopa kuolemaan avioliiton ulkopuolisesta suhteesta.

Suostuessaan hänelle annettuun tehtävään Maria osoitti suurta luottamusta Jumalaan. Hän tiesi ja uskoi, että Jumala pitäisi hänestä huolta, tapahtui mitä tahansa. Hän uskoi myös enkeli Gabrielin sanoihin: Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Maria ei ollut hiljainen ja alistuva, vaan Jumalaa ylistävä ja hänen tahtoaan rohkeasti toteuttava nainen. Marian esimerkki rohkaisee epätoivoisintakin nousemaan ja katsomaan elämäntilannettaan uudesta, toivon näkökulmasta.

Päivän vanhan testamentin lukukappale on toisen uskon äidin kiitosrukous. Hanna oli pitkään kärsinyt lapsettomuudesta. Kerran temppelissä hän itkien rukoili, että hän saisi lapsen. Jumala kuuli hänen rukouksensa ja hän tuli raskaaksi. Hanna antoi pojalleen nimen Samuel – Jumalaa kuulee. Kiitollisena siitä Jumalan lahjasta Hanna lupasi antaa lapsen Jumalan palvelukseen temppeliin jo varhaisella iällä. Näin hän rukoili luovuttaessaan poikansa. Rukous on heijastaa iloa, kiitollisuutta ja luottamusta Jumalan huolenpitoon. Pienestä pojasta tulikin profeetta, Jumalan mies ja Israelin kansan kaitsija.

Itse olen profeetta Samuelin kaima. Äitini kertoi kerran itse luvanneensa minut Jumalalle, rukoillen, että minä kerran palvelisin Herraa. Ehkä tämä rukous on toteutunut elämässäni… Nuoren miehen tie ei ole ollut suora, vaan siihen on kuulunut erilaisia mutkia ja polkuja. Hyvän palkkaisen diplomi-insinöörin ammatin tavoittelu vaihtui kerran teologian opiskeluun ja tie on johtanut tähän seurakuntapalvelijan tehtävään.

Meillä jokaisella on oma paikkamme ja tehtävämme tässä maailmassa. Emme aina selkeästi tiedä, mikä se on. Se voi olla hyvin erilainen kuin alkuun toivoimme ja odotimme. Vaikka luotamme Jumalan johdatukseen, rukoillen etsimme hänen tahtoaan ja tietä, elämässämme joudumme kokemaan erilaisia vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. Saatamme kokea ikään kuin ajautuvamme pois reitiltämme. Suunnitelmat menevätkin uusiksi. Mutta avoimuus elämän tuomille mahdollisuuksille on myös elämän antamista Jumalan käsiin. Joskus Jumalan käden johdatus kätkeytyykin ja vasta jälkeenpäin voimme nähdä sen vieneen meitä eteenpäin. Saamme luottaa Hannan tavoin: Hän pitää huolen omiensa askelista.

Meille on annettu Jumalan sana ja lupaukset. Niihin myös Maria tarttui. Hän ei olisi muuten jaksanut edessään olevaa tietä Jeesuksen äitinä. Enkelin sanoma, Elisabetin rohkaisu ja syntymän jälkeisen paimenten todistus kaikki olivat tarpeen. Luukkaan mukaan Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Nähdessään poikansa kärsimyksen ja kuoleman, todistaessaan hänen ylösnousemuksensa, Maria viimein ymmärsi niin Jeesuksen syntymän, kuoleman kuin kuolleista nousemisen olevan kaikkien meidän ihmisten pelastuksen tähden. Saamme yhdessä Marian ja kaikkien pyhien kanssa ylistää ja kiittää Jumalaa julistamalla hänen pelastustekojaan Nikean uskontunnustuksen sanoin:

Me uskomme yhteen Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan, kaikkien näkyväisten ja näkymättömien Luojaan, ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi, meidän edestämme ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana, kärsi kuoleman ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua. Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja Pojasta ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta. Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen seurakunnan. Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.

Valvomisen sunnuntai, Jussi Mäkelä

Kirkkoherra Jussi Mäkelän saarna Vuosaaren kirkossa sunnuntaina 19.11.2017

Valvomisen sunnuntai

Evankeliumi: Mark. 13:33-37 (2.vsk)

"Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee. Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Hän tulee äkkiarvaamatta -- varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!"


VALVOKAA!

Äsken sakastissa yksi jumalanpalvelusryhmäläisistämme pahoitteli, että hänen täytyy lähteä ennen kirkkokahveja, johon vitsailin, että minun täytyy lähteä ennen saarnaa. ”Ei niin pientä vitsiä, ettei totta toinen puoli.” En nimittäin haluaisi tänään puhua päivän aiheesta eli valvomisesta. Sillä kun arvioin omaa elämääni, en ole ollut ollenkaan niin valveilla kuin minun pitäisi. En ole käyttänyt sitä aikaa mikä minulle on annettu läheskään aina oikein, enkä todellakaan ole aina elänyt Jumalan tahdon mukaisesti. Joten mikä minä olen sanomaan kenellekään mitään valvomisesta?

Mutta Jeesus kehottaa meitä valvomaan eli olemaan valmiina Hänen paluuseensa. Hän itse opetti, että Hänen palatessaan ”toinen otetaan ja toinen jätetään”. Ne, jotka ovat valveilla, otetaan mukaan Taivaan ilojuhlaan – ikuiseen elämään. Vaikka osa teistä on varmasti valvonut minua paremmin, niin tuskin olen täällä ainoa, jonka tulisi tehdä parannusta oman valvomisensa suhteen. Joten en voi olla puhumatta valvomisesta, vaikka se ei minua miellytäkään.

Joten kysytään suoraan: olemmeko me kirkkona valmiina Herramme paluuseen? Varovasti sanottuna Jeesuksen paluun odotus ei ole kirkossamme kovin suosittua. Mutta sanotaan se mieluummin totuudenmukaisemmin: Maailma on kuoleman sairas, ja kirkkomme on saanut siltä tartunnan! Jos Jeesus nyt palaisi maailmaan, mitä Hän meille sanoisi? Sanoisiko Hän ”hyvin tehty sinä hyvä ja uskollinen palvelija” vai ”totisesti minä en tunne teitä”. Olisi valheellista väittää muuta kuin, että me olemme rakastaneet maailmaa enemmän kuin Jumalaa, ja olemme tehneet parhaamme mukautuaksemme maailman menoon, vaikka Raamattu opettaa: Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä. (Room. 12:2).

Mutta ei maailmaan mukautuminen ole vain meidän kirkkomme ongelma. Yhtä lailla jokaisella kirkolla, seurakunnalla ja kristityllä on peiliin katsomisen paikka. Ei tarvitse kuin vilkaista lehtien mielipideosastoja, internetin keskustelupalstoja ja sosiaalista mediaa tajutakseen, että me kristityt olemme lähes täysin laiminlyöneen hengellisen valvomisen! Tai sitten olemme ymmärtäneet valvomisen aivan väärin pyrkiessämme valvomaan toisten kristittyjen vaellusta sen sijaan, että keskittyisimme itse pysymään valveilla.


Kohti Kristuksen kaltaisuutta

Onneksi jossain vaiheessa Pyhä Henki osoittaa jokaiselle kristitylle hänen sydämensä todellisen tilan. Se ei ole useinkaan kaunista nähtävää. Hän ei tee sitä tuomitakseen meitä, vaan pysäyttääkseen meidät, kun kuljemme väärään suuntaan. Hän haluaa, että me havahdumme omaan syntiseen tilaamme, nöyrrymme katumaan ja palaamme Isän luo. Kun Pyhä Henki meitä herättelee, on siihen kaksi tapaa reagoida:

1. Annamme Pyhän Hengen ja Jumalan Sanan muuttaa itseämme kohti Kristuksen kaltaisuutta

2. Puolustelemme syntejämme ja selitämme Jumalan Sanaa oman tahtomme mukaisesti

Lienee päivän selvää, kumpi näistä vaihtoehdoista herättää meidät valvomaan ja vie perille Taivasten valtakuntaan. On olemassa vain yksi ainoa tie, joka pelastaa: Jeesus Kristus elävän Jumalan Poika, joka täyttää kaikessa Jumalan tahdon.

Se toinen tie – puolustelujen tie – vie meidät vain epäjumalan luokse. Sitä voisi sanoa vaikkapa vaihtoehtoiseksi jeesukseksi, siis jeesus pienellä alkukirjaimella kirjoitettuna. Se on epäjumala, jonka me ihmiset olemme luoneet täyttämään meidän tahtomme. Epäjumala ei pysty toteuttamaan mitään ihmisten sille asettamia odotuksia. Moni kristitty on pannut toivonsa tähän epäjumalaan ja heillä on vaarallisia ja pettäviä uskomuksia, kuten ”kaikki pääsevät taivaaseen” tai ”ei se ole syntiä vaikka Raamatussa niin sanotaan” tai ”kaikki uskonnot ovat vain eri teitä Jumalan luo” tai ”jokainen tulee omalla uskollaan autuaaksi”. Mutta ei mikä tahansa usko pelasta! Meidät pelastaa vain usko elävään Jumalaan ja Hänen Poikaansa. Jeesus itse sanoo: Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. (Joh. 14:6).

Epäjumalan väärät lupaukset eivät koskaan toteudu, sillä ne ovat sielunvihollisen ihmisille syöttämiä valheita. Ikävä kyllä nämä valheet ovat pesiytyneet myös meidän kirkkoomme ja ovat antaneet monelle väärän luottamuksen katteettomiin lupauksiin. Luterilaisuuden ydinajatus on aina ollut, että Raamattua on tulkittava ainoastaan Raamatulla! Nyt sitä tulkitaan liian usein vain ihmisviisaudella ja itsekkäillä motiiveilla, tai vielä pahempaa: Raamattu sivuutetaan täysin!

Kirkkolaiva, joka ei käytä Jumalan Sanaa navigoimiseensa eli kulkusuuntansa määrittämiseen, on paljon vaarallisempi kuin ne maailman aallot, jonka keskellä laiva kulkee. Sellainen laiva ei vie ihmisiä perille, vaikka nokka osoittaisikin oikean suuntaan, sillä se lipuu aaltojen mukana päinvastaiseen suuntaan. Siksi meidän tulee herätä valvomaan! Herra auta meitä. Jos joku on todella valveilla, Hän elää lähellä Jumalaa. Ja jos joku on todella valvova kristitty, hän vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä!


Synnin vihaaminen ja syntisen rakastaminen

Meidän tulee vihata syntiä, sillä niin Jumalakin tekee. On suurta ylpeyttä väittää, ettei jokin synti ole oikeasti syntiä, sillä silloin väitämme olevamme viisaampia kuin itse Jumala, ja Jumalaa väitämme valehtelijaksi. Jumala on ilmoittanut meille Raamatussa mitä synti on ja osoittanut, että se erottaa meidät Hänestä. Synti johtaa lopulta meidän tuhoomme, ellemme käänny pois synnin teiltä. Siksi syntiä tulee vihata, ja erityisesti sitä syntiä mitä me olemme sallineet omassa elämässämme! Kukin tutkikoon vain omia tekojaan. (Gal. 6:4)

Meidän tulee myös osoittaa todellista rakkautta syntistä ihmistä kohtaan! Niin Jumalakin tekee. Hän lähetti rakkaan Poikansa kuolemaan syntisen ihmisen tähden, jotta tämä pelastuisi, jotta sinä pelastuisit ja jotta minä pelastuisin. Meidän tulee hyväksyä jokainen ihminen ja osoittaa se hänelle. Se ei tarkoita, että hyväksyisimme hänen syntejään. Se tarkoittaa sitä, että me emme aja omilla asenteillamme, sanoillamme ja teoillamme ihmisiä kauemmaksi Jumalasta vaan osoitamme heidän olevan Jumalalle äärettömän arvokkaita ja rakkaita, ja että he ovat tervetulleita yhteyteemme.
Luulisi olevan itsestään selvää, että kristityn tehtävä ei ole heittää sitä ensimmäistä kiveä tai ylipäätänsä ottaa itselleen tuomarin tai syyttäjän roolia! Ne eivät ole meidän tehtäviämme. Meidän tehtävämme on rakastaa eksynyttä, ohjata häntä oikealle tielle ja rukoilla hänen puolestaan.

Valvokaa, pysykää uskossanne lujina, olkaa urheita, olkaa vahvoja. Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! (1. Kor. 16:13-14).


Valvova sydän

Valvovan kristityn sydäntä voisi kuvata hyvin partiolaisten kuuluisalla tunnuslauseella ”aina valmiina”. Se on sydän, joka on aina valmiina auttamaan eikä kulje apua tarvitsevan ohi. Sydän, joka on aina valmiina rukoilemaan kadotusta kohti kulkevien puolesta. Sydän, joka on aina valmiina kuulemaan Herran ääntä. Sydän, joka on aina valmiina Kristuksen paluuseen. Sillä valvovalle kristitylle jokainen Jeesuksen paluun hetki sopii yhtä hyvin. Valvova sydän ottaa aina vastaan Jumalan Sanan kehotusta. Efesolaiskirjeestä löytyy meille rakkaudellista kehotusta Jumalan tahdon mukaiseen elämään, ts. miten elää valvoen:

Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista. Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon. Mitä sellaiset ihmiset salassa tekevät, on häpeällistä sanoakin, mutta kaikki tulee ilmi, kun valo sen paljastaa. Kaikki, mikä on paljastettu, on valossa. Sen vuoksi sanotaankin: -- Herää, sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus on sinua valaiseva! Katsokaa siis tarkoin, miten elätte: älkää eläkö tyhmien tavoin, vaan niin kuin viisaat. Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha. Älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto. Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne. Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. (Ef. 5:6-20).

Jumala ei ole tarkoittanut meidän keskittyvän maailman asioihin vaan Hänen asioihinsa, Hänen Sanaansa, Hänen tahtoonsa, Hänen armoonsa, Hänen rakkauteensa. Vain Hänessä meillä on todellinen elämä! Hänen Sanaansa keskittyminen auttaa meitä valvomaan. Ja Sanansa avulla Jumala pitää meidät hereillä. Jeesus sanoo: Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. (Matt. 6:33) Kun otamme Hänen lupauksensa todesta ja luotamme niihin, pysymme helpommin valveilla. Ja miksi emme haluaisi valvoa, sillä Hänen paluunsa on juuri se mitä koko kristikunta on alusta lähtien odottanut. Valvova kristitty odottaa innoissaan Herransa paluuta kunniassaan!

Rukoilkaa hellittämättä, valvokaa rukoillen ja kiittäen. (Kol. 4:2).


Rukoilkaamme:

Herra anna anteeksi, että olen käyttänyt aikaani väärin.
Näytä minulle sydämeni tila ja auta minua tuntemaan katumusta synneistäni.
Puhdista sydämeni kalliilla verelläsi, jonka olet vuodattanut syntieni tähden.
Avaa sydämeni sinun rakkaudellesi, herätä minut ja auta minua valvomaan.
Varjele sydämeni paatumiselta.
Herätä minut rukoilemaan pelastumattomien puolesta,
ja auta minua viemään ilosanomaasi heille sinun tahtosi mukaisesti.
Kiitos Isä suuresta rakkaudestasi jokaista syntistä kohtaan, minuakin.
Kiitos ihanasta armostasi, jota tarjoat meille kaikille.
Auta meitä elämään sinun armostasi kaikki päivät maailman loppuun asti.
Aamen

Kun pahan valta kasvaa ympärillä, Jussi Mäkelä

Kirkkoherra Jussi Mäkelän saarna 20.8.2017 Vuosaaren kirkossa

"Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman,

niin että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan."

(Virsi 600:4)

Tämän virren Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan sanat kirjoitti saksalainen pappi Dietrich Bonhoeffer ollessaan vuonna 1944 natsien vankina ja odottaessaan teloitustaan. Inhimillisesti katsottuna Hänen tilanteensa oli lohduton, silti hän kirjoitti Jumalaan luottaen ja turvautuen nämä lohdulliset sanat äärimmäisen pahuuden keskellä.

Äärimmäinen pahuus näyttäytyi meille Suomessakin kaksi päivää sitten. Turun julma terroriteko aiheutti meissä kaikissa suurta surua ja järkytystä, mutta on pakko tunnustaa, että minussa se sai aikaan myös pelon ja vihan tunteita. Ja tuskin olen ainoa. Vaikka se on täysin luonnollista, niin pitemmän päälle kumpikaan ei ole meille hyväksi. Sehän on terrori-iskun tavoitteena, että me pelkäisimme emmekä pystyisi elämään enää normaalia elämää vaan olisimme vihan ja kostonhimon vallassa.

Pelko

Kun pelko tulee meihin, me emme yleensä toimi enää järkevästi. Etenkin se, että terrorin uhrit valittiin sattumanvaraisesti, aiheuttaa pelkoa, koska silloinhan kuka tahansa voi joutua uhriksi. Järki sanoo, että on paljon suurempi todennäköisyys, että ihminen jää auton alle tavallisessa liikenneonnettomuudessa kuin joutuu terrorin kohteeksi. Mutta tahallinen julma teko on paljon pelottavampaa kuin onnettomuus.

On toki helppo sanoa toiselle älä pelkää, mutta juuri sitä Jumala haluaa sinulle sanoa. Juuri niin meidän tulee toinen toisiamme rohkaista. Raamatussa Jumala sanoo meille moneen kertaan: älä pelkää tai älkää pelätkö. Hän tuntee meidät, Hän on luonut meidät ja tietää, miten helposti vaivumme pelkoihimme. Pelko lamauttaa, Hän ei halua meidän elävän elämäämme peläten, vaan Hän haluaa antaa meille yltäkylläisen elämän. Jeesus sanoo: Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. (Matt. 10:28).

Ainoa pelko, mikä on meille hyväksi, on ns. Jumalan pelko. Se ei tietenkään tarkoita, että peloissamme juoksemme pois Jumalan luota, vaan että kunnioitamme Jumalaa ja kuulemme sitä mitä Hän meille Sanassaan opettaa. Silloin emme eksy. Kaikkien maailman pelottavien asioiden keskellä Jumala haluaa antaa meille rauhan sydämeemme. Jeesus sanoo: Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. (Joh. 14:27).

Maailma ei voi poistaa pelkoamme eikä antaa rauhaa. Mikään laki tai mikään määrä poliiseja ei voi tehdä maailmasta täysin turvallista ja antaa meille täyttä rauhaa. Vain Jumala sen tekee, kun kaikessa turvaudumme Häneen. Psalmissa 91 sanotaan: Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: "Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan (Ps. 91:1-2).

"Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa, tyyneksi, lämpimäksi liekki luo. Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!"
(Virsi 600:3)

Viha

Saarnaajan kirjassa sanotaan näin: Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla… aika rakastaa ja aika vihata… (Saarn. 3:1, 8) Onko nyt sitten oikein vihata marokkolaisia tai muslimeja? Onko nyt oikein vaatia, ettei hengenvaarassa oleville turvapaikan hakijoille myönnetä lupaa jäädä? Onko nyt aika vastata pahaan pahalla? Ei, ei ja ei!

Päivän evankeliumi kertoo, kuinka vihan vallassa olleet Nasaretin asukkaat olivat viemässä Jeesusta lynkattavaksi. Se että väkijoukko raivon vallassa kuljettaa yhtä tapettavaksi ei ole kaukana terrorismista. He halusivat vaientaa Jeesuksen ja Hänen opetuksensa, koska se ei miellyttänyt heitä. He menettivät etsikkoaikansa, he eivät kääntyneet elävän Jumalan puoleen. Ei anneta meille tapahtua samoin.

Mitä Jeesus teki häntä terrorisoineille ja lopulta tappaneille ihmisille? Jeesus rukoili heidän puolestaan: Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät. Jeesus opettaa vihasta näin: Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia… Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. (Matt. 5:43–48) Jumala ei siis halua meidän vihaavan toisia ihmisiä. Viha saa aikaan katkeroitumista ja anteeksiantamattomuutta. Jeesus sanoo: Jos te ette anna anteeksi, ei teidän taivaallinen Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne. (Mark. 11:26).

Voi ainoastaan kysyä kuka hyötyy vihastamme? Sielumme vihollinen paholainen haluaa meidän elävän pelossa ja vihassa! Se haluaa meidän kostavan ja se haluaa erottaa meidät elävän Jumalan yhteydestä. Niin inhimillistä kuin olisikin vihata tuota terroristia ja toivoa hänelle vain pahaa, niin teemme silloin vain pahaa omalle sielullemme. Ei ole helppoa nähdä, että terroristi on vain ihminen, joka uskoi saatanan valheita. En tarkoita, etteikö hänen tulisi kantaa vastuuta julmista teoistaan, päinvastoin. Terroristi ansaitsee tekojensa tähden kovimman mahdollisimman rangaistuksen mitä Suomen laki voi määrätä. Mutta jos me annamme sydämemme vihata häntä, vain paholainen voittaa.

Tämän päivän 1. lukukappaleessa sanottiin näin: Näin sanoo Herra: - Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa, ottakaa oppia menneistä ajoista! Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä, niin löydätte rauhan. (Jer. 6: 16-19) Ja ainoa oikea tie sydämen rauhaan on turvata Jumalaan. Liian usein me turvaudumme vääriin asioihin kuten omaan viisauteemme. Raamatussa sanotaan: Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. (Sananl. 3:5) Jumala haluaa, että me turvaudumme niin ilon, surun kuin hädänkin hetkellä ainoastaan Häneen. Ja Hän lupaa meille: Herran armo ympäröi sen, joka häneen turvaa. (Ps. 32:10).

Pahan valta tulee kasvamaan, siitä kertoo jo Raamattu. Elämme lopunaikoja ja siksi tiedämme, että laittomuus tulee lisääntymään. Mutta Jumala haluaa rohkaista meitä. Hän on meidän turvamme ja kilpemme kaiken maailman pahuuden keskellä. Hän lohduttaa ja rohkaisee meitä Sanallaan, sillä Hän on meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti.

"Hyvyyden voiman uskollinen suoja piirittää meitä, kuinka käyneekin. Illasta aamuun kanssamme on Luoja. Häneltä saamme huomispäivänkin."
(Virsi 600:5)

Rukous

Rakas Jumala, auta ettei pelko valtaisi minua. Auta, että luottaisin ja turvautuisin Sinuun Herra. Anna minun pitää aina mielessäni se, mitä olen sinulta saanut, se huolenpito ja se isällinen rakkaus, jota olet minulle osoittanut. Äläkä anna minun unohtaa rakasta Vapahtajaani Jeesusta, jolta saan parannuksen haavoihini, lohdun toivottomuuteeni ja anteeksiantamuksen synteihini. Tulevinakin päivinä kuten entisinä. Häneen uskoen olen turvassa, vaikka kuolemankin uhatessa. Sinä Herrani ja Vapahtajani olet sama eilen, tänään ja huomenna. Siitä kiitän ja nostan katseeni eteenpäin ja turvaudun Sinun sanasi lupaukseen: "minä annan teille tulevaisuuden ja toivon" (Jer. 29:11). Minä olen sinussa ja sinun kanssasi turvassa tänään ja iankaikkisesti. Aamen.

(Rukous on muokattu emeritus arkkipiispa Jukka Paarman rukouksen pohjalta)

 

Jussi Mäkelä
kirkkoherra
Vuosaaren seurakunta

 

 

Armahtakaa, Jonna Peitso

 

Evankeliumi
Joh. 8: 2–11

Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä. Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä. Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”

Saarna Lohirannan rippikoululeirin TV-jumalanpalveluksessa 9.7.2017.
Armahtakaa!

Kaikilla meillä täällä kappelissa on tänään mukana kivi. Jonkun kivi on pieni ja kevyt, toisilla sen kantaminen vaatii enemmän vaivaa. Jonkun kivi tuntuu pehmeältä ja sileältä kädessä, toisen kivi taas terävine reunoineen raapii ohimennen ihoa.

Nämä kivet ovat olleet tiivis osa elämäämme eilisestä lähtien. Minne olemme menneetkään, on kivi seurannut mukana. Kivet ovat olleet mukana oppituokioissa, ruokailuissa, saunan lauteilla ja vapaa-ajalla – kävipä joku kuulemma uimassakin. Eikä niitä yöksikään jätetty, vaan kivet nukkuivat kanssamme. Tämän aamun valjetessa joku saattoi ehkä huokaista, että edessä on taas uusi päivä, jolloin joutuu kantamaan kiveä mukanaan.

Jokainen sai valita oman kivensä – juuri sellaisen mikä tuli pihassa tai metsäpolulla vastaan ja tuntui sopivalta. Silloin vielä kiveä valitessa, te ette tienneet mitä kivillä tehtäisiin. Vasta sen jälkeen teille selvisi, että tuo valitsemanne kivi olisi oma syntikivenne. Se kuvastaisi rikkomuksia, pahoja sanoja, ajatuksia tai tekoja – ja niitä hyviä joita on jätetty tekemättä. Siinä hetkessä kävi monella mielessä oman kiven koko. Näinkö syntinen tai synnitön minä olen ollut? Jos kivi oli suuri, tuntui synnin taakkakin suurelta. Saako tämän vielä vaihtaa? kysyi joku. Ei saanut. Valittu mikä valittu, siinä se synti seistä törötti vieressä. Hirveä taakka, sanoi toinen. Joku taas iloitsi omasta kivestään, tämähän mahtuu taskuun! Mikäs sitä olisi kantaessa.

Joka tapauksessa, jokainen meistä, saisi läheisen muistutuksen synneistään, kun kantaisi syntikiveään mukana kaikkialle.

Kivet ja synti liittyvät myös tämän päivän evankeliumitekstiin. Tuossa tekstissä kohtaamme naisen, joka on syyllistynyt aviorikokseen. Hän ei kanna kiveä kädessään. Kertomuksessa kivet ovat naista syyttävillä, kun he sanovat: tuollaiseen syntiin syyllistynyt ansaitsee kuoleman.

Miten peloissaan nainen mahtoi tuossa hetkessä olla. Miten suunnattoman suurelta syntitaakka tuntui, ja miten mahdottomalta ajatus siitä, että tilanteesta voisi vielä selvitä. Jos tuo tilanne olisi ollut tavallinen, ei nainen varmaan olisikaan selvinnyt. Mutta tilanteessa läsnä oli erityinen henkilö: Jeesus. Myös häntä lainopettajat tuossa hetkessä halusivat koetella ja testata saisivatko he Jeesuksen ansaan, sanomaan jotain sellaista, mistä voisivat sitten seuraavaksi syyttää häntä. Omiin rikkomuksiin kertomuksen syyttäjät eivät tuntuneet katsovan.

Ensin Jeesus ei vastannut heille mitään, vaan kumartui ja kirjoitti jotain sormellaan maahan. Mitä, sitä evankeliumi ei kerro. Kun he tiukkasivat häneltä uudelleen vastausta, Jeesus nousi ylös ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” – Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä. – Yhtään kättä ei noussut ilmaan. Yksikään kivi ei lentänyt naista kohti. Sen sijaan, että syyttäjät olisivat yhä katsoneet naista, he katsoivat omaa sydäntään. He ymmärsivät, ettei sellaista syntiä ole, johon ei heistä jokainen olisi elämänsä aikana ehtinyt syyllistyä. Kukaan heistä ei enää tuominnut naista. ”En tuomitse minäkään.” Jeesus sanoi. ”Mene, äläkä enää tee syntiä.”

Myös me toimimme helposti samalla tavoin kuin kertomuksen syyttäjät. Omien rikkomustemme sijaan on helpompaa katsoa toisten virheitä. Oman syyllisyyden kohtaamisen sijaan on helpompi syyttää toisia. Silloin ei oikeastaan tarvitse muistaa omia rikkomuksiaan, kun voi kiinnittää ajatukset ja syytökset toiseen. Ja kuitenkin meistä jokaisella on aina se oma syntikivi mukana, sillä ei kukaan ole synnitön. Ja ne rikkomukset joista toisia syytämme, emmekö itsekin ole niihin syyllistyneet?

Naisen tarinassa rangaistus on kova: kuolleeksi kivittäminen. Se voi tuntua meistä kaukaiselta ja muinaiselta asialta. Tuollaista nyt ei sentään onneksi enää tapahdu! Vai tapahtuuko? Mitä voisi olla nykyajan kivitys? Onko sitä maailmassa, jossa elät? Suomessa, sinun kulmillasi, koulussa, kotikaupungissa? Uskallan väittää, että on. Se ei ole yhtä fyysistä kuin kertomuksessa, jossa ihmiset seisoivat kivi kädessään valmiina tuomitsemaan.

Nykyajan kivitys tapahtuu sanoin. Tuomitsemme toiset heidän teoistaan, kerromme eteenpäin mitä joku teki, paheksumme ja juoruilemme, tai nauramme toisen mokalle. Netissä se vasta kätevä onkin ihmisiä kivittää, kun voi kommentoida nimettömästi tai nimimerkin takaa. Myös sellainen toisten tuomitseminen on vahingoittavaa. Se voi jättää syvät jäljet, ja viedä jopa elämän. Samalla se on myös viidennen käskyn, älä tapa, rikkomista. Se on myös pelottavaa, sillä koskaan ei voi olla varma siitä, ettei itse aivan yllättäen joudu sanallisen kivityksen kohteeksi. Joskus tällaisten puheiden keskelle joutuu syyttäkin, sillä tarkistammeko aina totuuden asiasta ennen kuin kommentoimme tai kerromme sitä eteenpäin? Emme taida tarkistaa.

Tämän päivän evankeliumiteksti oli vain pieni katkelma, mutta jo se toi esiin sen, ettei evankeliumeissa ole täydellistä maailmaa, vaan niistä löytyy maailma, jossa on rikkomuksia, epäonnistumisia, epäilyä, kärsimystä ja syntiä. Mutta Jeesus tulee sen kaiken keskelle, eikä hän pelkää meidän ihmisten rosoisia tarinoita. Hänen toinen nimensä on Immanuel, se tarkoittaa Jumala meidän kanssamme.

Tekstin naisen tulevaisuus oli Jeesuksen käsissä. Sinun tulevaisuutesi on Jumalan käsissä. Luotatko siihen? Jos luotat, voit katsoa rakkaudella itseäsi. Jumala ei säikähdä, hän ei hylkää sinua, vaikka olisit tehnyt väärin.

Sinä voit unohtaa Jumalan, sinä voit kulkea kauas hänestä. Mutta Jumala ei unohda sinua. Sinä olet hänen silmäteräänsä, hän ei irrota katsettaan sinusta. Ja yhtäkkiä, kun seisot siinä syytettynä, syli täynnä kiviä, niin täynnä, ettet enää melkein jaksa kannatella niiden painoa ja odotat muiden tuomitsevan sinut, hän seisoo siinä edessäsi kuin ystävä ja sanoo: sinä tiedät, että olet minulle rakas. Anna minulle sinun kivinen taakkasi, minä pidän sinusta huolen.

Kivi on oikeastaan hyvä ja konkreettinen symboli synnille. Näitä kiviä tai syntejä ei voi kerätä itselleen loputtomasti, kun ei niitä kuitenkaan jaksa kantaa. Eikä niitä voi antaa kaverinkaan kannettavaksi, kuka nyt toisten syntejä tai kiviä haluaisi kantaa - paitsi Jeesus.

Siksi meistä jokainen voi tuoda syntikivensä alttarille. Saamme jättää kaiken haavoittavan ja särkyneen tänne, sillä Jeesus on sovittanut meidän syntimme: nämä menneet ja myös tulevat. Hän kehottaa meitä katsomaan rakkaudella toisiamme ja toimimaan toisten hyväksi. Niin kuin aikoinaan tuolle naiselle, sanoo hän meille: kaikki sinun syntisi ovat anteeksi annetut. Mene, äläkä enää tee syntiä.

 

Jonna Peitso
nuorisotyönohjaaja
Vuosaaren seurakunta

Jeesus, kiusausten voittaja, Jussi Mäkelä

Evankeliumi:
Matt. 16:21–23 (2.vsk)

Tästä lähtien Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista. Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: "Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!" Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!" 


Saarna Vuosaaren kirkossa, 1. paastonajan sunnuntai 5.3.2017.
Jeesus, kiusausten voittaja.

Jeesuksen ilmoitus tulevasta kuolemastaan oli opetuslapsille hyvin hämmentävä. Jeesus oli juuri kysynyt opetuslapsiltaan kuka hän heidän mielestään on, ja Pietari tunnusti: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.” Mutta nyt Jeesus kertoi joutuvansa kärsimään ja kuolemaan! Opetuslapset taas olivat odottaneet Jeesuksen nousevan hallitsemaan Israelia.

Nuo kolmisen vuotta, jotka opetuslapset saivat seurata Jeesusta, olivat aivan uskomattomia! He saivat nähdä Jumalan kasvosta kasvoihin, he saivat kuulla Hänen opetustaan. He saivat kokea Hänen puhdasta rakkauttaan heitä kohtaan, he saivat nähdä sokeiden silmien aukeavan, kuurojen kuulevan, mykkien puhuvan, spitaalisten puhdistuvan ja he näkivät kuolleiden heräävän! Se oli jotain sellaista mitä kukaan ei ollut koskaan aiemmin nähnyt ja kokenut. Jeesus sai heissä syttymään valtavan ilon, sydämen palon ja rakkauden. Jos me olisimme olleet Jeesuksen opetuslapsia tuolloin, emme mistään hinnasta olisi halunneet luopua tuosta kaikesta.

Pietari ei ollut kuitenkaan ymmärtänyt Jeesuksen tehtävän perimmäisintä syytä. Siksi hänen rakkaudelliselta kuulostava estelynsä olikin sielunvihollisen asettama ansa, sillä se yritti saada Jeesuksen luopumaan Jumalan tahdosta ja valitsevan helpon elämän kaikkien muiden kustannuksella. Sillä jos Jeesus ei olisi kuollut uhrikuolemaa, me emme saisi syntejämme anteeksi.

Voisi helposti kuvitella, että eihän mikään kiusaus voinut Jeesukselle olla vaikea, sillä Hänhän on Jumalan Poika. Helppohan Hänen oli niitä vastustaa. Mutta Jeesuksen kiusaukset olivat todellisia. Jeesus tuli ihmiseksi, Hänellä oli kaikki samat tunteet ja kiusaukset kuin meilläkin, mutta sen lisäksi Hänellä oli valta ja voima! Suurin kiusaus oli käyttää tuota valtaa omaksi hyväkseen, sillä Hän olisi siihen pystynyt! Jeesus olisi voinut vallallaan estää oman kärsimisensä ja kuolemansa, mutta Hän ei tehnyt sitä, koska Hän ei halua sinun joutuvan kadotukseen! Sinun tähtesi Hän ei käyttänyt tuota valtaa, vaan Hän halusi kuolla sinun puolestasi! Hän halusi kärsiä sinun sijastasi, jottet joutuisi ikuiseen eroon rakastavasta Jumalasta!


Meidän kiusauksemme

Meillä on suuri vaara joutua eroon Jumalastamme, jos elämme maailman oppien mukaan. Maailma opettaa meille hymyssä suin, että ainoa tapa vapautua kiusauksista on antaa niille periksi! Se on suuri valhe. Jokainen joka uskoo siihen, on äärimmäisessä vaarassa! Kuinka niin? Koska synti erottaa meitä rakastavasta Jumalasta! Niin helposti me kuvittelemme, ettei sillä ole niin väliä, jos teemme pieniä syntejä. Mutta on sillä väliä! 

Teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi tuhon oma. Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää. (Ef. 4: 22–24).

Jumala haluaa, ettemme anna itsekkäiden himojemme ohjata meitä, vaan annamme Hänen Pyhän Henkensä johdattaa meitä. Meidän kristittyjen ei ole tarkoitus kulkea eksyneinä, lihallisen maailman orjina! Vapauteen Kristus on meidät vapauttanut, ja meidän tulee käyttäytyä sen mukaisesti, sillä kaikki ei ole meille hyväksi. Jos me annamme himojemme ohjata meitä, kuljemme kohti tuhoa, uskoimme sitten Jumalaan tai emme!

Lihan mukaan elävillä on lihan mukaiset pyrkimykset, Hengen mukaan elävillä Hengen mukaiset. Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen. (Room. 8:5–8)

Lihan mieli tarkoittaa, että ajatuksemme pyörivät pääasiassa maailman asioissa. Jos taas ajatuksiamme hallitsee se, mitä Jumalan Sana sanoo, on meillä Hengen mieli. Jos me emme anna Jumalan Sanan uudistaa mieltämme, elämme lihamme mukaan. Siksi on niin tärkeää vastustaa kiusauksia! Luonnollinen ihmisemme ei halua ottaa tätä sanaa vastaan, vaan se vastustaa sitä. Luonnollinen ihminen minussa yrittää estää puhumasta tätä, sillä se tietää, ettei tällainen puhe ole suosittua. Mutta Henki meissä ymmärtää, että meidän on vastustettava syntiä.

Taipukaa siis Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä. (Jaak. 4:7)

Mitä enemmän me teemme syntiä, sitä kauemmaksi me kuljemme Jumalasta. Ja mitä kauempana me olemme Jumalasta, sitä helpommin sydämemme paatuu. Paatunut sydän ei pidä syntiä syntinä ja se antaa halujemme ohjata elämäämme. Meidän tulee vastustaa kiusauksia, ihan niin kuin Jeesuskin teki. Jeesus ei tee sitä puolestamme, mutta Hän auttaa meitä vastustamaan kiusauksiamme.

Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee. Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman. Älkää eksykö! (Jaak. 1:13–16)

Paholainen ei pysty pakottamaan ketään tekemään syntiä. Mutta se houkuttelee meitä. Se lupaa hyvää, mutta sitä synti ei meille anna. Se houkuttelee sinua juuri niihin vääriin asioihin, joihin sinä tunnet halua. Paholainen ei voi saada sinua tekemään mitään sellaista mitä sinä et itse halua! Jos et jotain asiaa halua, ei siihen synny houkutusta! Mutta jokaisella meistä on haluja, joihin se yrittää meitä vietellä. Meidän on pyrittävä luopumaan maailman haluista! Meidän on naulittava omat himomme ristille! Jos me emme pyri karkottamaan itsestämme halua kulkea maailman tietä, silloin me lankeamme aina ennemmin tai myöhemmin syntiin.

Kenellekään meistä ei ole annettu erioikeuksia, jokaisen meistä tulee vastustaa kiusauksia. En siis puhu vain jostain tietystä ihmisryhmästä. Me olemme erilaisia ja me lankeamme eri asioihin! Meillä on kiusaus osoitella toisten näkyviä syntejä, vaikka jokaisella meistä on muiden näkymättömissä piilosyntejä. On aivan turha verrata omia ja toisten syntejä keskenään, sillä vaikka me arvotamme jonkun synnin pahemmaksi kuin jonkun toisen, niin kaikki synti erottaa meitä rakastavasta Jumalastamme. Tarkemmin sanoen syntiä on kaikki, mikä erottaa meidät Jumalasta. Synti vie meitä kauemmaksi rakastavasta Isästä, kuuliaisuus Jumalan tahdolle tuo lähemmäksi!

Mistä sitten apu, jos kerta toisensa jälkeen, me lankeamme kiusauksiin? Paholainen yritti vietellä Jeesustakin, miten Hän vastasi siihen? Jumalan Sanalla! Siihen meidänkin kannattaa turvautua.

Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. (1. Kor 10:13)

Tämä on niin rohkaiseva Raamatun kohta! Jumala ei anna kiusausten käydä ylivoimaisiksi, kunhan me toimimme Hänen tavallaan emmekä omallamme. Jos pyrimme niitä vain omin voimin vastustamaan, niin lankeamme joka kerta. Raamattu on ainoa oikea tapa vastustaa kiusauksia. Sana on paras puolustuksemme! Näin vähän aikaa sitten huoneentaulun, jossa luki: ”Joko Raamattu pitää sinut erossa synnistä tai synti pitää sinut erossa Raamatusta!” Tämä on niin totta, monen meistä omakohtaisesti kokemaa. Sillä mitä enemmän me teemme syntiä, sitä vähemmän me haluamme ottaa Raamatun Sanaa vastaan. Mutta mitä enemmän me annamme Raamatun Sanan muuttaa meitä, sitä vähemmän me lankeamme kiusauksiimme. Synnitöntä se ei meistä tee, mutta himoihimme keskittyminen johtaa aina lankeamiseen kun taas Jumalan Sanaan keskittyminen auttaa meitä voittamaan kiusauksen. Toisten kristittyjen tuki on myös todella tärkeää, siksi meidän tulee tukea toisiamme kiusausten vastustamisessa.

Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä… ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi. (Hepr. 3:13)

Jokainen meistä on langennut kiusauksiin ja tulee todennäköisesti vielä lankeamaan. Jos ja kun niin tapahtuu, meidän ei pidä juosta Jumalaa pakoon, vaan palata Hänen luokseen. Mikään ei tuota Taivaan Isälle suurempaa iloa kuin meidän palaamisemme Hänen luokseen.

Palatkaa minun luokseni, niin minä palaan teidän luoksenne, sanoo Herra Sebaot. (Sak. 1:3)


Jussi Mäkelä
kirkkoherra
Vuosaaren seurakunta

Jumalan rakkauden uhritie, Marketta Antola

Ensimmäinen lukukappale
Jer. 8: 4-7

Herra sanoo näin:
- Jos joku kompastuu, eikö hän heti nouse?
Jos joku eksyy tieltä, eikö hän käänny takaisin?
Miksi tämä kansa on jatkuvasti eksyksissä,
miksi Jerusalem pysyy luopumuksessaan?
Miksi se riippuu lujasti kiinni valheessa
eikä suostu palaamaan takaisin minun luokseni?
Minä olen kuunnellut heitä tarkoin -
eivät he puhu niin kuin tulisi puhua.
Kukaan ei kadu pahuuttaan,
ei ajattele: ”Mitä minä olenkaan tehnyt!”
Jokainen juoksee kiireesti omaa tietään
niin kuin taistelutantereella kiitävä ratsu.
Haikarakin taivaalla tietää muuttoaikansa,
kyyhkyset ja pääskyset
osaavat tulla, kun niiden aika on.
Mutta minun kansani ei halua tietää,
mitä Herra on sille säätänyt. 

Toinen lukukappale
Gal. 2: 19-21

Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan.


Evankeliumi
Joh. 12: 25-33

Jeesus sanoi:”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!” Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.


Saarna laskiaissunnuntaina 26.2.2017

Mikä on yhteistä evankeliumitekstissä ja Paavalin kirjoittamassa epistolassa? – Se on itsensä uhraamisen, uhrautumisen ja alttiiksi antamisen ajatus. Evankeliumissa Jeesus ilmoittaa, että hänen hetkensä on tullut. Opetuslapset eivät tuona hetkenä tajunneet, mistä hän puhui, vaikka Jeesus näytti olevan tuskissaan. Hän oli ikään kuin kuoleman tuomion saanut, tai ihminen joka on juuri kuullut sairastavansa parantumatonta tautia. Jeesus sanoi: Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. – Ehkä opetuslapset ajattelivat hänen puhuvan tulevista taisteluista Jumalan valtakunnan perustamiseksi, mutta eivät ymmärtäneet, että kyseessä oli hengenvaara. Heidän mielestään Jeesuksen elämä oli menestystarina, ja juuri siksi he seurasivat häntä. Hän paransi sairaat, antoi ruokaa, jopa herätti ihmisen kuolleista! Hänestä oli opetuslasten mielestä tulossa Israelin uusi hallitsija. Nyt Jeesus antoi heille ankaran säännön: Ihminen, joka panee alttiiksi oman elämänsä, saa lahjaksi ikuisen elämän. - Mutta opetuslapsille se oli vielä kummallista puhetta, jota oli vaikea käsittää. Evankeliumeissa kerrotaan heidän ymmärtäneen vasta ylösnousemuksen jälkeen Jeesuksen sanoman.

Paavali puhuu myöhemmin uhrautumisesta omin sanoin: Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua. – Paavali on luopunut omista suunnitelmistaan elämän suhteen, sen sijaan hänen päätavoitteekseen elämälle on tullut Jeesuksen seuraaminen, maksoi se mitä tahansa.

Tätä juuri on kristityn elämä: Jeesuksen seuraamista. Ja tässä Paavalin tulkitsemassa yhteydessä se merkitsee aika paljon: Kristuksen seuraamista kuolemaan asti, omasta elämästä luopumista. Myös Paavali joutui kirjaimellisesti luopumaan omasta elämästään niin kuin oli luvannut.

Eikö tämä nosta sinut vastarintaan? Onko totta, että on luovuttava kaikesta ja seurattava Kristusta saadakseen osakseen iankaikkisen elämän?

Viime aikoina on puhuttu paljon ihmisen oikeudesta päättää omasta elämästään ja myös kuolemastaan. Eutanasian kannattajat sanovat, että kuuluu ihmisen etuoikeuksiin päättää omasta elämästään, ja hyvä kuolema kuuluu siihen.

Ja voimmeko edes antaa elämäämme ihan täysin Jeesuksen tai Jumalan haltuun? Ihmisen perusolemukseen kuuluu länsimaisen kulttuurin mukaan vastuullisuus omasta elämästään. Viimeisellä tuomiolla emme voi paeta sen taakse, että ”Jumala tai Jeesus käski minun tehdä jotain”. Liian paljon näkee niitä uskonlahkoja, joissa johtaja kahmaisee Jumalan ja Jeesuksen vallan ja saa seuraajat sokean tottelevaisuuden valtaan, tekemään pahoja tekoja, jopa murhia tai itsemurhia.

Täytyy siis tarkemmin tutkia, mihin kuuliaisuuteen ja millaiseen itsensä uhraamiseen Jeesus meitä kutsuu. Paavalin tulkinta on tässä avainasemassa: ”Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.” Me uskomme Jeesukseen, joka rakasti meitä, toisin sanoen uskomme rakastavaan Jumalaan, Isään Jumalaan. Paavali selventää vielä asiaa: jos vanhurskaus saadaan aikaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan. Me siis emme tee tyhjäksi Jumalan armoa; vaan elämme Jumalan armosta.

Kun otamme vastaan Kristuksen ja lähdemme häntä seuraamaan, tapahtuu hämmästyttävä näkökulman muutos: sen sijaan että joutuisimme sidotuiksi outoihin määräyksiin, vapaudumme lain orjuudesta. Olemme tiellä, joka aukeaa vapauteen, vihreille niityille. Vaikka tie on kapea ja vaikeakulkuinen niin kuin elämä on aina, emme kulje sillä tiellä yksin, vaan rakkaan ystävän, Vapahtajan seurassa. Tästä Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin mukaan: Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Tästä kristityn vapaudesta ja elämän hyvyydestä Jumalan lapsena kertoo myös paimenpsalmi, jota usein luemme: Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen.

Enää ei tarvitse noudattaa pilkuntarkasti lakia elääkseen oikein. Ainoa laki, mikä kristittyä sitoo on rakkauden laki: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Sen lain toteuttamisessa sinun ja minun tulee kulua elämässä, sen toteutumisen vuoksi tulee luopua omastaan. Saat luopua vapaasti, ei pakosta, saat käyttää omaa arviointikykyäsi. Paavali kehottaa: Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. [Sir. 35:11; Room. 12:8] Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole. Galatalaiskirjeessä Paavali kehottaa: Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. 14 Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

Jeesuksen ensimmäiset seuraajat, ottivat tämän seuraamisen niin todesta, että heistä tuli oikeita marttyyreja, elämästään luopujia, ja heidän jälkeensäkin lukemattomat sukupolvet ovat luopuneet elämästään ja siirtyneet luostareihin rukoilemaan maailman puolesta. Luther siirsi ajatuksen maailmasta luopumisesta tähän meidän normaaliin elämäämme. Jeesuksen seuraamista on se, että jokapäiväisessä elämässämme kuuntelemme hänen ääntään ja ohjeitaan ja hoidamme nämä normaalit maalliset tehtävämme iloisesti. Jumala ei tarvitse uhrautumista, jossa jätämme kaiken taaksemme. Jokapäiväisessä riittää paljon haasteita ja mahdollisuuksia uhrautumiseen.

Paavali on ensimmäinen teologi, joka ymmärsi Jumalan olevan rakkaus ja rakkauden lähde, jonka mukaan koko maailmamme ja elämämme on järjestetty. Rakkauden voittokulku maailmassa on vielä kesken, mutta Jeesuksen ylösnousemus todistaa, että rakkaus voittaa.

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.- Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, 5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. 7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. - Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Vaikka olemme Jeesuksen seuraajia, emme silti koskaan pysty täysin samaan kuin Vapahtajamme, joka luopui elämästään meidän tähtemme ja meille esimerkiksi. Silti hänen esimerkkinsä pysyy esikuvanamme: rakkaus, joka on valmis luopumaan kaikesta ihmisten hyväksi. Jeesus on toteuttanut lupauksensa: tämän maailman ruhtinas on syösty vallasta. Ja rakkaudellaan hän vetää kaikki luokseen. Kasteessa rintaamme piirrettiin ristinmerkki: Jeesuksen kutsuma ja sovittama. Haudalla arkkuumme piirretään sama merkki: elämämme virheet ja voitot ovat ohitse; jäljellä on vain Kristuksen sovitustyö ja hänen armonsa.

Marketta Antola
kappalainen
Vuosaaren seurakunta