Kun pahan valta kasvaa ympärillä, Jussi Mäkelä

Kirkkoherra Jussi Mäkelän saarna 20.8.2017 Vuosaaren kirkossa

"Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman,

niin että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan."

(Virsi 600:4)

Tämän virren Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan sanat kirjoitti saksalainen pappi Dietrich Bonhoeffer ollessaan vuonna 1944 natsien vankina ja odottaessaan teloitustaan. Inhimillisesti katsottuna Hänen tilanteensa oli lohduton, silti hän kirjoitti Jumalaan luottaen ja turvautuen nämä lohdulliset sanat äärimmäisen pahuuden keskellä.

Äärimmäinen pahuus näyttäytyi meille Suomessakin kaksi päivää sitten. Turun julma terroriteko aiheutti meissä kaikissa suurta surua ja järkytystä, mutta on pakko tunnustaa, että minussa se sai aikaan myös pelon ja vihan tunteita. Ja tuskin olen ainoa. Vaikka se on täysin luonnollista, niin pitemmän päälle kumpikaan ei ole meille hyväksi. Sehän on terrori-iskun tavoitteena, että me pelkäisimme emmekä pystyisi elämään enää normaalia elämää vaan olisimme vihan ja kostonhimon vallassa.

Pelko

Kun pelko tulee meihin, me emme yleensä toimi enää järkevästi. Etenkin se, että terrorin uhrit valittiin sattumanvaraisesti, aiheuttaa pelkoa, koska silloinhan kuka tahansa voi joutua uhriksi. Järki sanoo, että on paljon suurempi todennäköisyys, että ihminen jää auton alle tavallisessa liikenneonnettomuudessa kuin joutuu terrorin kohteeksi. Mutta tahallinen julma teko on paljon pelottavampaa kuin onnettomuus.

On toki helppo sanoa toiselle älä pelkää, mutta juuri sitä Jumala haluaa sinulle sanoa. Juuri niin meidän tulee toinen toisiamme rohkaista. Raamatussa Jumala sanoo meille moneen kertaan: älä pelkää tai älkää pelätkö. Hän tuntee meidät, Hän on luonut meidät ja tietää, miten helposti vaivumme pelkoihimme. Pelko lamauttaa, Hän ei halua meidän elävän elämäämme peläten, vaan Hän haluaa antaa meille yltäkylläisen elämän. Jeesus sanoo: Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. (Matt. 10:28).

Ainoa pelko, mikä on meille hyväksi, on ns. Jumalan pelko. Se ei tietenkään tarkoita, että peloissamme juoksemme pois Jumalan luota, vaan että kunnioitamme Jumalaa ja kuulemme sitä mitä Hän meille Sanassaan opettaa. Silloin emme eksy. Kaikkien maailman pelottavien asioiden keskellä Jumala haluaa antaa meille rauhan sydämeemme. Jeesus sanoo: Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. (Joh. 14:27).

Maailma ei voi poistaa pelkoamme eikä antaa rauhaa. Mikään laki tai mikään määrä poliiseja ei voi tehdä maailmasta täysin turvallista ja antaa meille täyttä rauhaa. Vain Jumala sen tekee, kun kaikessa turvaudumme Häneen. Psalmissa 91 sanotaan: Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: "Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan (Ps. 91:1-2).

"Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa, tyyneksi, lämpimäksi liekki luo. Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!"
(Virsi 600:3)

Viha

Saarnaajan kirjassa sanotaan näin: Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla… aika rakastaa ja aika vihata… (Saarn. 3:1, 8) Onko nyt sitten oikein vihata marokkolaisia tai muslimeja? Onko nyt oikein vaatia, ettei hengenvaarassa oleville turvapaikan hakijoille myönnetä lupaa jäädä? Onko nyt aika vastata pahaan pahalla? Ei, ei ja ei!

Päivän evankeliumi kertoo, kuinka vihan vallassa olleet Nasaretin asukkaat olivat viemässä Jeesusta lynkattavaksi. Se että väkijoukko raivon vallassa kuljettaa yhtä tapettavaksi ei ole kaukana terrorismista. He halusivat vaientaa Jeesuksen ja Hänen opetuksensa, koska se ei miellyttänyt heitä. He menettivät etsikkoaikansa, he eivät kääntyneet elävän Jumalan puoleen. Ei anneta meille tapahtua samoin.

Mitä Jeesus teki häntä terrorisoineille ja lopulta tappaneille ihmisille? Jeesus rukoili heidän puolestaan: Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät. Jeesus opettaa vihasta näin: Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia… Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. (Matt. 5:43–48) Jumala ei siis halua meidän vihaavan toisia ihmisiä. Viha saa aikaan katkeroitumista ja anteeksiantamattomuutta. Jeesus sanoo: Jos te ette anna anteeksi, ei teidän taivaallinen Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne. (Mark. 11:26).

Voi ainoastaan kysyä kuka hyötyy vihastamme? Sielumme vihollinen paholainen haluaa meidän elävän pelossa ja vihassa! Se haluaa meidän kostavan ja se haluaa erottaa meidät elävän Jumalan yhteydestä. Niin inhimillistä kuin olisikin vihata tuota terroristia ja toivoa hänelle vain pahaa, niin teemme silloin vain pahaa omalle sielullemme. Ei ole helppoa nähdä, että terroristi on vain ihminen, joka uskoi saatanan valheita. En tarkoita, etteikö hänen tulisi kantaa vastuuta julmista teoistaan, päinvastoin. Terroristi ansaitsee tekojensa tähden kovimman mahdollisimman rangaistuksen mitä Suomen laki voi määrätä. Mutta jos me annamme sydämemme vihata häntä, vain paholainen voittaa.

Tämän päivän 1. lukukappaleessa sanottiin näin: Näin sanoo Herra: - Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa, ottakaa oppia menneistä ajoista! Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä, niin löydätte rauhan. (Jer. 6: 16-19) Ja ainoa oikea tie sydämen rauhaan on turvata Jumalaan. Liian usein me turvaudumme vääriin asioihin kuten omaan viisauteemme. Raamatussa sanotaan: Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. (Sananl. 3:5) Jumala haluaa, että me turvaudumme niin ilon, surun kuin hädänkin hetkellä ainoastaan Häneen. Ja Hän lupaa meille: Herran armo ympäröi sen, joka häneen turvaa. (Ps. 32:10).

Pahan valta tulee kasvamaan, siitä kertoo jo Raamattu. Elämme lopunaikoja ja siksi tiedämme, että laittomuus tulee lisääntymään. Mutta Jumala haluaa rohkaista meitä. Hän on meidän turvamme ja kilpemme kaiken maailman pahuuden keskellä. Hän lohduttaa ja rohkaisee meitä Sanallaan, sillä Hän on meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti.

"Hyvyyden voiman uskollinen suoja piirittää meitä, kuinka käyneekin. Illasta aamuun kanssamme on Luoja. Häneltä saamme huomispäivänkin."
(Virsi 600:5)

Rukous

Rakas Jumala, auta ettei pelko valtaisi minua. Auta, että luottaisin ja turvautuisin Sinuun Herra. Anna minun pitää aina mielessäni se, mitä olen sinulta saanut, se huolenpito ja se isällinen rakkaus, jota olet minulle osoittanut. Äläkä anna minun unohtaa rakasta Vapahtajaani Jeesusta, jolta saan parannuksen haavoihini, lohdun toivottomuuteeni ja anteeksiantamuksen synteihini. Tulevinakin päivinä kuten entisinä. Häneen uskoen olen turvassa, vaikka kuolemankin uhatessa. Sinä Herrani ja Vapahtajani olet sama eilen, tänään ja huomenna. Siitä kiitän ja nostan katseeni eteenpäin ja turvaudun Sinun sanasi lupaukseen: "minä annan teille tulevaisuuden ja toivon" (Jer. 29:11). Minä olen sinussa ja sinun kanssasi turvassa tänään ja iankaikkisesti. Aamen.

(Rukous on muokattu emeritus arkkipiispa Jukka Paarman rukouksen pohjalta)

 

Jussi Mäkelä
kirkkoherra
Vuosaaren seurakunta

 

 

Armahtakaa, Jonna Peitso

 

Evankeliumi
Joh. 8: 2–11

Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä. Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä. Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”

Saarna Lohirannan rippikoululeirin TV-jumalanpalveluksessa 9.7.2017.
Armahtakaa!

Kaikilla meillä täällä kappelissa on tänään mukana kivi. Jonkun kivi on pieni ja kevyt, toisilla sen kantaminen vaatii enemmän vaivaa. Jonkun kivi tuntuu pehmeältä ja sileältä kädessä, toisen kivi taas terävine reunoineen raapii ohimennen ihoa.

Nämä kivet ovat olleet tiivis osa elämäämme eilisestä lähtien. Minne olemme menneetkään, on kivi seurannut mukana. Kivet ovat olleet mukana oppituokioissa, ruokailuissa, saunan lauteilla ja vapaa-ajalla – kävipä joku kuulemma uimassakin. Eikä niitä yöksikään jätetty, vaan kivet nukkuivat kanssamme. Tämän aamun valjetessa joku saattoi ehkä huokaista, että edessä on taas uusi päivä, jolloin joutuu kantamaan kiveä mukanaan.

Jokainen sai valita oman kivensä – juuri sellaisen mikä tuli pihassa tai metsäpolulla vastaan ja tuntui sopivalta. Silloin vielä kiveä valitessa, te ette tienneet mitä kivillä tehtäisiin. Vasta sen jälkeen teille selvisi, että tuo valitsemanne kivi olisi oma syntikivenne. Se kuvastaisi rikkomuksia, pahoja sanoja, ajatuksia tai tekoja – ja niitä hyviä joita on jätetty tekemättä. Siinä hetkessä kävi monella mielessä oman kiven koko. Näinkö syntinen tai synnitön minä olen ollut? Jos kivi oli suuri, tuntui synnin taakkakin suurelta. Saako tämän vielä vaihtaa? kysyi joku. Ei saanut. Valittu mikä valittu, siinä se synti seistä törötti vieressä. Hirveä taakka, sanoi toinen. Joku taas iloitsi omasta kivestään, tämähän mahtuu taskuun! Mikäs sitä olisi kantaessa.

Joka tapauksessa, jokainen meistä, saisi läheisen muistutuksen synneistään, kun kantaisi syntikiveään mukana kaikkialle.

Kivet ja synti liittyvät myös tämän päivän evankeliumitekstiin. Tuossa tekstissä kohtaamme naisen, joka on syyllistynyt aviorikokseen. Hän ei kanna kiveä kädessään. Kertomuksessa kivet ovat naista syyttävillä, kun he sanovat: tuollaiseen syntiin syyllistynyt ansaitsee kuoleman.

Miten peloissaan nainen mahtoi tuossa hetkessä olla. Miten suunnattoman suurelta syntitaakka tuntui, ja miten mahdottomalta ajatus siitä, että tilanteesta voisi vielä selvitä. Jos tuo tilanne olisi ollut tavallinen, ei nainen varmaan olisikaan selvinnyt. Mutta tilanteessa läsnä oli erityinen henkilö: Jeesus. Myös häntä lainopettajat tuossa hetkessä halusivat koetella ja testata saisivatko he Jeesuksen ansaan, sanomaan jotain sellaista, mistä voisivat sitten seuraavaksi syyttää häntä. Omiin rikkomuksiin kertomuksen syyttäjät eivät tuntuneet katsovan.

Ensin Jeesus ei vastannut heille mitään, vaan kumartui ja kirjoitti jotain sormellaan maahan. Mitä, sitä evankeliumi ei kerro. Kun he tiukkasivat häneltä uudelleen vastausta, Jeesus nousi ylös ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” – Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä. – Yhtään kättä ei noussut ilmaan. Yksikään kivi ei lentänyt naista kohti. Sen sijaan, että syyttäjät olisivat yhä katsoneet naista, he katsoivat omaa sydäntään. He ymmärsivät, ettei sellaista syntiä ole, johon ei heistä jokainen olisi elämänsä aikana ehtinyt syyllistyä. Kukaan heistä ei enää tuominnut naista. ”En tuomitse minäkään.” Jeesus sanoi. ”Mene, äläkä enää tee syntiä.”

Myös me toimimme helposti samalla tavoin kuin kertomuksen syyttäjät. Omien rikkomustemme sijaan on helpompaa katsoa toisten virheitä. Oman syyllisyyden kohtaamisen sijaan on helpompi syyttää toisia. Silloin ei oikeastaan tarvitse muistaa omia rikkomuksiaan, kun voi kiinnittää ajatukset ja syytökset toiseen. Ja kuitenkin meistä jokaisella on aina se oma syntikivi mukana, sillä ei kukaan ole synnitön. Ja ne rikkomukset joista toisia syytämme, emmekö itsekin ole niihin syyllistyneet?

Naisen tarinassa rangaistus on kova: kuolleeksi kivittäminen. Se voi tuntua meistä kaukaiselta ja muinaiselta asialta. Tuollaista nyt ei sentään onneksi enää tapahdu! Vai tapahtuuko? Mitä voisi olla nykyajan kivitys? Onko sitä maailmassa, jossa elät? Suomessa, sinun kulmillasi, koulussa, kotikaupungissa? Uskallan väittää, että on. Se ei ole yhtä fyysistä kuin kertomuksessa, jossa ihmiset seisoivat kivi kädessään valmiina tuomitsemaan.

Nykyajan kivitys tapahtuu sanoin. Tuomitsemme toiset heidän teoistaan, kerromme eteenpäin mitä joku teki, paheksumme ja juoruilemme, tai nauramme toisen mokalle. Netissä se vasta kätevä onkin ihmisiä kivittää, kun voi kommentoida nimettömästi tai nimimerkin takaa. Myös sellainen toisten tuomitseminen on vahingoittavaa. Se voi jättää syvät jäljet, ja viedä jopa elämän. Samalla se on myös viidennen käskyn, älä tapa, rikkomista. Se on myös pelottavaa, sillä koskaan ei voi olla varma siitä, ettei itse aivan yllättäen joudu sanallisen kivityksen kohteeksi. Joskus tällaisten puheiden keskelle joutuu syyttäkin, sillä tarkistammeko aina totuuden asiasta ennen kuin kommentoimme tai kerromme sitä eteenpäin? Emme taida tarkistaa.

Tämän päivän evankeliumiteksti oli vain pieni katkelma, mutta jo se toi esiin sen, ettei evankeliumeissa ole täydellistä maailmaa, vaan niistä löytyy maailma, jossa on rikkomuksia, epäonnistumisia, epäilyä, kärsimystä ja syntiä. Mutta Jeesus tulee sen kaiken keskelle, eikä hän pelkää meidän ihmisten rosoisia tarinoita. Hänen toinen nimensä on Immanuel, se tarkoittaa Jumala meidän kanssamme.

Tekstin naisen tulevaisuus oli Jeesuksen käsissä. Sinun tulevaisuutesi on Jumalan käsissä. Luotatko siihen? Jos luotat, voit katsoa rakkaudella itseäsi. Jumala ei säikähdä, hän ei hylkää sinua, vaikka olisit tehnyt väärin.

Sinä voit unohtaa Jumalan, sinä voit kulkea kauas hänestä. Mutta Jumala ei unohda sinua. Sinä olet hänen silmäteräänsä, hän ei irrota katsettaan sinusta. Ja yhtäkkiä, kun seisot siinä syytettynä, syli täynnä kiviä, niin täynnä, ettet enää melkein jaksa kannatella niiden painoa ja odotat muiden tuomitsevan sinut, hän seisoo siinä edessäsi kuin ystävä ja sanoo: sinä tiedät, että olet minulle rakas. Anna minulle sinun kivinen taakkasi, minä pidän sinusta huolen.

Kivi on oikeastaan hyvä ja konkreettinen symboli synnille. Näitä kiviä tai syntejä ei voi kerätä itselleen loputtomasti, kun ei niitä kuitenkaan jaksa kantaa. Eikä niitä voi antaa kaverinkaan kannettavaksi, kuka nyt toisten syntejä tai kiviä haluaisi kantaa - paitsi Jeesus.

Siksi meistä jokainen voi tuoda syntikivensä alttarille. Saamme jättää kaiken haavoittavan ja särkyneen tänne, sillä Jeesus on sovittanut meidän syntimme: nämä menneet ja myös tulevat. Hän kehottaa meitä katsomaan rakkaudella toisiamme ja toimimaan toisten hyväksi. Niin kuin aikoinaan tuolle naiselle, sanoo hän meille: kaikki sinun syntisi ovat anteeksi annetut. Mene, äläkä enää tee syntiä.

 

Jonna Peitso
nuorisotyönohjaaja
Vuosaaren seurakunta